Leijonasydän arvostelu

Voittaako rakkaus vai periaate?

   Dome Karukosken uusin, ja tähän mennessä ehdottomasti parhain elokuva, Leijonasydän, kertoo pohjimmiltaan herkästä, uusnatsiporukan johtohahmosta. Uusnatsismin lumoava Teppo ajautuu ristiriitoihin rakastuttuaan.  Miten suhtautua uuden avovaimon tummaihoiseen poikaan, ja miten poika suhtautuu uusnatsi isäpuoleensa ja tämän samaa aatetta vielä voimakkaammin kannattavaan veljeen?  Leijonasydän kertoo suvaitsevuudesta, mutta ennen kaikkea sen teema sisältyy elokuvan päähenkilön, Tepon ilmaisemaan lauseeseen. ”Se mitä mä olen ja kannatan tiivistyy yhteen asiaan, ja se on kunnia.”

    Elokuvan päähenkilöä, työtöntä ja rikostaustaista sossupummia, Teppoa näyttelevä Peter Franzen loistaa ennen kuulumattomasti roolissaan. Ilman Franzenia Leijonasydän ei yksinkertaisesti toimisi näin hyvin. Unohtamatta kuitenkaan Jasper Pääkkösen taidonnäyttöä Tepon veljenä, joka jälleen vie näyttelijänlahjansa uudelle asteelle. Ikävä kyllä Tepon avovaimoa näyttelevän Laura Birnin roolisuoritus ei jää mieleenpainuvaksi.

    Leijonasydämessä kukoistava suomen natsimenneisyys on vaiettu aihe, ja syystäkin. Elokuvassa kuulijan korvaa kirpaisee useasti uusnatsiporukan käyttämä lause, ”Valkoisen Suomen puolesta!”  Joillekin tämä vielä uppoaa, mutta vähemmistöjen keskuudessa varmasti herää ristiriitoja siitä onko elokuva jopa liian rasistinen. Aran aiheen ja upeiden roolisuoritusten mukanaan tuoma koskettavuus on omaa luokkaansa. 

Mielenkiintoisena odottaen jääkö Leijonasydän suomalaiseksi klassikoksi.